tiistai 28. maaliskuuta 2017

Hääpäivän viettoa

Sunnuntaina oli hääpäivämme ja vietimme sitä tällä kertaa Seinäjoella. Söimme kiireettömästi Fransmannissa, ruoka  oli herkullista ja paikka oli tunnelmallinen - ainakin siihen asti, kun sinne saapui eräs kovin meluisa seurue. Mutta eipä sekään aivan kauheasti haitannut. Hyvä että heilläkin oli mukavaa.

Itse olen asunut maalla ja lisäksi kaukana kaikista kaupungeista nyt jo melkein seitsemän vuotta. Kun sitten pääsee edes Seinäjoelle, sekin piristää, vaikka en sitä oikein kaupunkina osaa pitää. Nimittäin meidän lähin kaupunkimme on Seinäjoki - ja sinnekin on tunnin matka! Joten aika syrjässä asumme eikä isoja kaupunkeja ole lähellä. Mutta siellä Fransmannissa tuli oma urbaani nuoruus mieleen, joten olihan se nostalgista :)

Tässäpä muutama kuva sieltä.


Pöytämme vierestä. En tiedä miksi en saanut tuota kynttilää näkymään tarkkana...

Leipä ja levite olivat todella herkullisia! Levitteessä oli ainakin oliiveja, en muista mitä muuta.

Mieheni söi lohta, minä jotain pippuribroileria ja valkosipuliperunoita.

Lopulta tämä oli melkein liiankin voimakkaasti maustettua, mutta hyvää.

Mieheni otti jälkiruuaksi suklaakakkua ja jäätelöä.


Itse en jaksanut syödä jälkiruokaa, joten otin kahvidrinkin, jossa oli Cointreauta ja kahvilikööriä. Minä kun en ajanut.... Se oli tosi herkullisen makuinen yhdistelmä. En juuri juo yleensä, mutta joskus juhlatilanteissa voin lasillisen ottaa jotain.

Lähtiessämme otin kuvan "sekavasta" kaupunkinäkymästä.
Kotimatkalla minun sitten alkoi tehdä mieli kakkua. Kaupasta löytyi tällainen minitäytekakku, joka maksoi vain 6,50 euroa!

Ja oli muuten tosi herkullista! Sen nimi oli "nakukakku", kun siinä ei ole tuon enempää kuorrutusta.

maanantai 27. maaliskuuta 2017

80-luvun koululaisen muistoja

Uudempiakin kuvia ja ideoita olisi, mutta jatketaanpa siitä, mihin jäin viimeksi. Silloin jaoin lapsuusmuistoja 70-luvulta. Nyt joitain 80-luvun muistoja, noin vuosikymmenen puoleenväliin asti eli lähinnä ala-asteen ajaltani. Kuvat eivät ole aikajärjestyksessä, joten heti ensimmäiseksi tulee Dallas... vaikka sitä katsoin muistaakseni joskus 80-luvun puolivälissä.
Dallas oli kova juttu 80-luvulla! :)

Tämä oli varmaan ensimmäinen kynäpenaalini ala-asteella 80-luvun alussa.

Penaalin sisältöä...

Tämän tein käsityötunnilla varmaankin aivan 80-luvun alussa.

Koulukaverikirjat olivat tärkeitä. Tämä oli siskoni kirja.

Itselläni oli näin värikäs koulukaverikirja.

Jonkun luokkakaverin kirjoittamaa. Ala-asteella joskus 80-luvun alussa.

Näihin osallistuttiin ja kerran voitinkin raittiuskirjoituksesta kirjan.

Ekaluokkalainen olin v. 79-80. Aapinen ei ollut kovin tärkeä, koska osasin jo lukea.

Tämän pyyhekumin omistin sitten jo vähän vanhempana.

Silloin kuunneltiin Carolaa, Herreysiä, Audrey Landersia, Duran Durania, Yötä....
Ala-asteikäisenä kävin posliininmaalauksessa vähän aikaa ja tein siellä tällaisen...

Itse asiassa näistä muistoista ei nyt tullut ollenkaan niin värikkäät kuin 70-lukumuistoistani. Mutta tällaisia esineitä bongasin silloin viime käynnillä lapsuudenkodissani. 80-luvun vaatteitani ei taida olla enää tallessa eivätkä ne ehkä kaikkein repäisevimmästä päästä olleet. Paitsi yhden sinapinvärisen paidan muistan, se oli ainakin väriltään karmea.... Ja silmälasini olivat tietysti 80-luvulla massiiviset ja peittivät puolet kasvoista!!

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Lapsuusmuistoja 70-luvulta

Tämä blogi on jäänyt aivan unholaan, kun olen keskittynyt muihin blogeihin ja toisaalta väsyneenä olemiseen. Mutta nyt sekä kilpirauhaslääkitys että kevätaurinko ovat alkaneet piristää sen verran, että jospa tännekin jotain laittaisi.

Muutama viikko sitten kävin lapsuudenkodissani, jonka yläkerrassa on paljon vanhoja tavaroita, niistä uusimpina minun ja siskoni leluja, koulukirjoja ym. vastaavaa 70-80 -luvuilta. Otin joitain kuvia ja yritän nyt jakaa niitä kahdessa eri postauksessa, eri vuosikymmenet erikseen.
Ihanaa räiskyvän keltaista pientä keinutuolia myöten!

Hippimeininkiä :)

Toinenkin taulu.

Ei säästöpossu, vaan ties mikä säästöolio.

Tästä linnusta on tainnut oikeat värit lähteä. Ei se mielestäni oranssi ollut??

Mollamaijaksikohan tätä sanottiin?

Vähän meidän nukkejamme.

Tämänvärisiä nallejakaan ei nykyään tule vastaan.

Tämä otus on reppanan näköinen. Onkohan sen joku itse tehnyt vai mikä sen alkuperä on?

Värikkäät enkelin siivet.

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Ajopelosta ja itsensä voittamisesta

Sain ajokortin vasta muutama vuosi sitten, noin nelikymppisenä. Ensimmäisen vuoden aikana tuli ajettua jonkin verran, mutta en koskaan alkanut pitää ajamisesta ja lisäksi pelkäsin sitä kuin ruttoa. Joka kerta kun piti lähteä ajamaan, jouduin tappelemaan itseni kanssa ja käyttämään itseäni kohtaan henkistä väkivaltaa - tai sitten luovutin ja annoin mieheni ajaa.

Niinpä lopulta viimeisen parin vuoden aikana on tullut ajettua vain muutaman kerran, ja kynnys ajamiseen on noussut tietysti aina vain korkeammaksi. Yhdessä vaiheessa ostin automaattivaihteisen autonkin ja heti ensimmäisellä ajokerralla ihastuin kyllä ikihyviksi ajamisen helppouteen. Mutta sitten se auto ei ollut vähään aikaan käytettävissä, ja kun aikaa kului, kynnys ajamiseen jopa sillä autolla nousi huippuunsa.

Nyt oli mennyt jo reilu vuosi, että olin ajanut vain kerran viime kesänä. Olin tässä jo pitkään suunnitellut, että alan uudestaan "harjoitella" ajamista. Mutta kun lopulta (eilen) tuli eteen se päivä, jona oli tarkoitus lähteä, en pystynytkään!! Ahdisti niin kamalasti! Ajamiseen on minulla liittynyt pelon lisäksi muutenkin yleinen vastenmielisyys ja motivaatiopula. Siis varsinainen ongelmavyyhti. Eli se siitä. Peruin ajamaan lähtemisen ja heti helpotti! Ajattelin, että ehkä ajaminen ei vain ole minun juttuni ja antaa olla.
Mutta tänään, kun päivää oli jo vähän kulunut ja olin sopivan leppoisassa mielentilassa, sanoin miehelleni, että jos nyt heti lähdetään (ennen kuin ehdin alkaa ahdistua), niin voisin vaikka ajaa. Eli tavallaan tein "yllätyshyökkäyksen" pelkoa päin, ennen kuin pelko ehti hyökätä minun kimppuuni. En antanut sille aikaa iskeä. Hieno juttu! Mehän lähdimme aivan viivana. Kävimme 40 kilometrin päässä kahvilla ja vähän shoppailemassa (löysin sieltä tuon hauskan parkkikiekonkin, joka sopii minulle ainakin tekstin osalta!). Ja sitten takaisin. Sain ajaa reilut 80 kilometriä.

Ja miten meni? Siis paremmin kuin hyvin! Muistui mieleen se automaattivaihteisella ajamisen hauskuus!!! Minä nautin ajamisesta - siis minä!!! Ehkä sittenkin vielä hurahdan tuohon kammoamaani ajamiseen, kun on sentään nuo ihanat automaattiautotkin keksitty. Nyt on intoa ajella jatkossa enemmänkin - ja ehkä uskaltaudun vielä yksinkin liikenteeseen, kun tähän mennessä minulla on melkein aina pitänyt olla joku apukuski mukana henkisenä tukena...

Paluumatkalla muuten tapasin jopa voittajani tuossa tien tukkona olemisessa. Itse asiassa itselläni meinasi väkisin mennä ylinopeuden puolelle, vaikka yleensä ajan rajoitusten mukaan. Mutta siellä oli joku vanha mies, joka ajoi kuuttakymppiä pitkät pätkät... että on niitä hitaampiakin kuin minä!
Loppuun vielä ajatus yhdestä kirjasta, jota luen tällä hetkellä. Luen kirjaa burmalaisesta Aung San Suu Kyista, ja siellä kerrottiin, että hän on aina suhtautunut pelkoon uhmaamalla sitä (eli ei pakenemalla niin kuin minä puolestani olen mielelläni tehnyt!). Ja pelon uhmaamista hän on vainottuna oppositiojohtajana tarvinnutkin. Jo lapsena, kun hän pelkäsi pimeää, hän ei suinkaan mennyt peiton alle piiloon, vaan nousi ja meni pimeään kellariin ja istui siellä niin kauan, että tottui pimeään ja koki hallitsevansa sitä! Siis wau! Mikä asenne. Ehkäpä siis minunkin kannattaa nyt jatkaa tuota ajamista mahdollisimman paljon, että totun siihen ja alan hallita sitä... ja tämän päivän perusteella alku vaikuttaisi ihan lupaavalta!! :)

lauantai 21. tammikuuta 2017

Suklaariippuvaisen tunnustuksia

Niinpä. Olin joulun jälkeen onnistunut ihmeesti pääsemään eroon sekä suklaanhimosta että makeanhimosta yleensäkin ja olin jo päässyt lupaavasti laihtumisen alkuun. Minulla oli pitkään ollut jemmassa muutama suklaalevy, jotka oli tarkoitus lähettää lahjaksi ulkomailla asuvan siskoni perheelle. Ja olin onnistuneesti pystynyt olemaan kajoamatta niihin; nehän eivät olleet minun. Eikä mieli tehnyt suklaata.

Mutta. Suklaariippuvaisena syön suklaata sekä iloon että suruun ja lukemattomiin muihin mielialoihin. Joten ainahan on joku suklaan syömiseen sopiva mieliala ja tilanne päällä!! Eilen sitten suklaa tuli mieleen uudestaan ja uudestaan. Yritin pysyä vahvana ja söin terveellisiä välipaloja aina kun suklaan mieliteko iski. Mutta lopulta illalla sorruin avaamaan siskonpojalle synttärilahjaksi tarkoitetun ihanan Fazerin levyn... ja tuossa kuvassa on se, mitä siitä on jäljellä! Kuvan ottamisen jälkeen tuossa äsken söin vielä muutaman palan. Ja taidanpa syödä loputkin.

No, eihän laihduttamisen ja terveen elämän tarvitse yhteen retkahdukseen loppua. Toivossa on hyvä elää. Harmi vain, että porkkanan pureskelusta ei saa ollenkaan sellaista mielihyvää kuin suklaasta! Kuka keksisi korvikkeen suklaalle? Jotain muuta, jolla kaikki ongelmat ratkeaisivat ja ilot suurenisivat yhtä tehokkaasti kuin suklaan syömisellä? Pahoin pelkään, ettei sellaista korviketta ole olemassa. Ainakaan toistaiseksi.

Mutta jos sortuu, siitä pitää ainakin nauttia. Syyllisyyttä voi potea jälkeenpäin, jos haluaa, tai sitten ei ollenkaan... Ja joka aamu on mahdollisuus ainakin yrittää aloittaa alusta, ilman riippuvuuksia...

P. S. Nyt nuo kuvan suklaatkin on syöty.

P. S. 2: Kun katsoin tätä valmista postausta, ymmärsin miksi halusin tuon ruskean taustan tälle blogille. Nimittäin sehän on SUKLAANruskea!!! ;)

torstai 19. tammikuuta 2017

Ihana ravintola ja kirjaostoksia

Eilen vietimme päivän Seinäjoella, mikä on maalaiselle aina piristävää, vaikka pikkukaupunkihan se vain on. Mutta monia piristäviä asioita sielläkin silti on. Sinne oli tullut ihana uusi ravintola, joka oli tosi tunnelmallinen ja myös ruoka oli herkullista. Paikan nimi oli kai Sininen paprika. Tässä  joitain kuvia sieltä:






Naisten vessan peili! Ihana! :) Valitettavasti vähän päälakeani tuli kuvaan mukaan...
Gourmet-elämysten jälkeen oli kiva kierrellä vähän kirpputoreilla ja tietysti kirjakaupassakin oli aivan pakko käydä - olihan kirja-ale ja kaikki. Viimeinen kuva kertoo päivän saldon. Ostin 15 kirjaa, joista yksi taitaa puuttua kuvasta. Niistä 13 ostin kirpputorilta ja ne maksoivat yhteensä vain noin 15 euroa - edullista oli! Nyt lukutoukalla on taas mukavat oltavat, kun myös kirjastosta on vino pino kirjoja lainassa.

tiistai 10. tammikuuta 2017

Kevyesti joulun jälkeen

Minua ei lihottanut pelkästään joulu, vaan koko viime vuosi, varsinkin viime talvi ja sitten syksy - ja lopulta se joulukin. Joulu oli viimeinen pisara, ja päätin vihdoin tehdä asialle jotain. Ei pelkälle painolle, vaan terveydelle yleensäkin. Tässä meikäläisen keinovalikoimaa:

1. Kaivoin vaatekasan alle unohtuneen eli vaatetelineeksi muuttuneen kuntopyörän esiin, samoin vauhdikasta musiikkia cd-soittimeen ja aloin veivata. Huonoilla säillä, kun ulkona on esimerkiksi liukasta, on hyvä kun sisälläkin voi harrastaa liikuntaa. Olisi meillä juoksumattokin, mutta sitä en ole kokeillut. Joka tapauksessa kun kuuntelee tarpeeksi repäisevää musiikkia samalla kun polkee kuntopyörää, siitä voi jopa nauttia.

2. Kävelylläkin yritän nyt käydä, en ihan joka päivä, mutta useammin kuin ennen. Viimeksi eilen kävin kävellen asioilla. Huono puoli oli se, että olin sillä kertaa syönyt liiankin kevyesti ja meinasin tuupertua kirjastoon...

3. Jokaisella on omat uskomuksensa ja keinonsa syömiseen liittyen. Pahin karppausmania on kai kansalta mennyt ohi, mutta vieläkin jotkut välttelevät hiilareita. Minusta taas hitaat hiilarit, kuten ruis ja täysjyvävehnä ovat ihan ok. Itse laihduin kerran 11 kiloa vähentämällä rasvan ja sokerin käyttöä sekä lisäämällä kuidun ja veden määrää. Jotain tuollaista olen nytkin tehnyt. Ei siinä sen kummempia ihmedieettejä tarvita. Vähän järjen käyttöä vain. Hyvä kuitupommi on TalkMuru -nimiset sokerittomat täysjyvämurot, niillä saa täyden olon - pitää vain muistaa myös juoda paljon vettä.
4. Lisäksi pitää keksiä korvikkeita herkuille. Eli kun makeannälkä iskee, pitää olla jotain pientä kevyttä purtavaa, jolla saa oloa helpotettua. Itselleni sellainen on esimerkiksi banaani, vaikka hiilarivouhottajat varmasti kauhistuvat tästä (tosin en tiedä banaanin hiilarimääristä, minä kun en sellaisista välitä), mutta HUOM! On se banaani sentään paljon kevyempää kuin minun normaaliherkkuni SUKLAA!!! (se millä olen kaiken lihomiseni saanut aikaan...)

Olen myös hurahtanut jo vuosia sitten tiettyyn vauvanruokaan, jossa on banaania ja persikkaa. Purkillinen sitä sopii makeannälkään loistavasti. (Tosin jos suklaantuska yllättää, siihen ei auta mikään....)

Kuvassa tämänpäiväiset päiväkahvini. Täysjyväkorput käyvät kahvin kanssa, jos on pakko jotain syödä, mutta toki voi kahvit juoda ihan sellaisenaankin.

Ja sen olen muuten huomannut, että ruokien väliset tauot eivät saa venyä liian pitkiksi. Tänään aloin laittaa ruokaa, kun nälkä oli jo tullut, ja sorruin ruokaa odotellessa syömään nälkääni muutaman hurmaavan Doris-leivoskeksin.... mmm...

Ihme kyllä pääsin joulun jälkeen melko nopeasti makeanhimosta - ja siis jopa suklaanhimosta - jos ei tuollaisia nälkäkohtauksia lasketa, mutta niitä ei ole ollut monta. Mutta enimmäkseen olen yllättynyt siitä, miten hyvin tämä kevennys on mennyt tähän asti - varsinkin, että suklaata ei ole tehnyt mieli. Se on melkein ihme! :)

Ihmiset aina luulevat, että laihtuakseen pitää nähdä nälkää, mutta minä aikoinaan laihduin ne 11 kiloa melko lailla nälkää näkemättä. No, nyt on kyllä pieni nälkäkin väistämättä ollut välillä, koska olen syönyt vähemmän, mutta siitäkin suorastaan nauttii, kun tietää tai ainakin toivoo, että se voi vielä johtaa hyviin tuloksiin.